Seuraa meitä:       

Uutiset

Kuka Heinolassa jyrää?

KeuPa HT on aloittanut kautensa pelottavan hyvin. Kuiskuttelut siihen suuntaan, että ”Kuka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa” ovat jo alkaneet. Kaikki eivät varmasti sulata Keski-Suomen pikkujättiläisen uhittelua sarjan kärkipaikalla. Tosiasia myös on, että viimeistään nyt kaikki vastustajat ottavat keuruulaiset tosissaan, eikä ”takki auki” lähde kukaan KeuPa-sotureita vastaan. Ja joskus ensimmäinen kompastuminenkin tulee ja se tulee varmimmin silloin, jos KeuPa-miehistö itse sortuu heikkoon valmistautumiseen, jolloin rentous ja fokus katoavat.

Nyt KeuPa HT lähtee haastamaan Peliitat. Heinolalaisten alkukausi on sujunut mollivoittoisesti. Ainoat pisteet se on käynyt varastamassa umpisurkeasti kautensa aloittaneelta Hermekseltä. Kotijoukkueen sarjan kynnyksellä kehuttu hyökkäyskalusto on vielä ollut hieman ruosteessa, mutta KeuPa HT saa olla Samuel Salosen ja kumppaneiden kanssa silti alati varpaillaan. Suurin kysymys lienee kuitenkin, pystyykö Peliittojen puolustus pysäyttämään vahvalla itseluottamuksella ja laajalla rintamalla tehoja paukuttavan soturilauman. Peliitat on loppuun saakka taisteleva joukkue, mistä oiva esimerkki oli Jokipoikia vastaan tehdyt 2 maalia ilman maalivahtia ottelun lopussa ja nousu taistelemaan voitosta epätoivoiselta näyttäneestä tilanteesta.

Lue lisää...

Soturit suksivat susilauman kiinni

”Alku aina hankala, lopussa kiitos seisoo” – oli yksi eilisillan teemoista Mestiksen kärkiottelussa. Kotijoukkue aloitti varovasti ja Joensuun ylpeys ärjähti kerran. KeuPa-vahdin Mestis-debyytti alkoi pompottelulla ja nälkäinen susilauma survoi maalin edestä KeuPan kannalta katastrofialun. Sitten tuli takaisin tunne, täydellinen erikoistilannepelaaminen ja Mäntän ”suuren pojan” näytös. KeuPa HT näytti jälleen kaapin paikan ja susilauma leppyi mukaviksi lemmikeiksi. Pisteet jäivät Keuruulle 5-1 (0-1, 3-0, 2-0) tavalla, joka ei jättänyt ketään kylmäksi.

Jokipojat tuli otteluun suurella itseluottamuksella, olihan se voittanut KeuPan tavoin kaikki aikaisemmat ottelunsa ja päästänyt niissä vain 4 maalia. Se saikin otteluun unelma-alun, kun ensimmäistä Mestis-otteluaan torjunut Samuli Tervo ei saanut laukausta liimattua ja Oula Uski painoi tylysti reboundin sisään. ottelua oli ehditty pelata vain 51 sekuntia. Sen jälkeen vierailijat olivat hienoisesti niskan päällä ja KeuPan tekeminen sipsuttelua, josta puuttui se tuttu tunne. Jokipojat onnistuivat saamaan pari pitkää painostusjaksoa keuruulaisten päätyyn, mutta KeuPa-puolustus, viimeisenä lukkonaan Tervo, piti kuitenkin pintansa.

Lue lisää...

Hiljentyykö ärjyntä?

”Kaikki hyvä loppuu aikanaan” – ja kirjaimellisesti niin käy tänään, kun kaksi puhtaalla pelillä sarjan aloittanutta joukkuetta KeuPa HT ja Jokipojat kohtaavat illalla. Vain toinen jatkaa tappioitta. Jokipojat ovat monen mielestä Mestiksen kestomenestyjiä, mutta harva muistaa, että joukkue kiekkoili vielä 3 kautta sitten sarjaporrasta alempana. Noustuaan Mestikseen se tosin on yltänyt aina pudotuspeleihin. Toissa kaudella pronssiottelussa KeuPa HT hävisi juuri Jokipojille. Alkukaudesta Ärjyt, kuten joensuulaisten lempinimi kuuluu, ovat onnistuneet pistesaalistuksessaan. Vaan muuttuuko ärjyntä soturien käsittelyssä pentujen vikinäksi.

Vaikka Jokipoikien tappiosarake on vielä puhdas, eivät sen alkukauden pelit ole olleet mitään läpimarsseja. Se on kukistanut niukasti viime kauden mestarin SapKon sekä RoKin ja tiukilla se oli myös Peliittojen kanssa. Viime mainitussa ottelussa paniikkikin oli lähellä, kun heinolalaiset takoivat ilman maalivahtia 2 täysosumaa ja vyöryivät jo maalin päähän, kunnes Joni Muranen ratkaisi pelin lopulta tyhjiin. Onko joukkue vielä kohdannut edes todellista tason mittaria.

KeuPa HT sen sijaan on kellistänyt jo 2 sarjan ehdotonta suosikkia ja esiintynyt muutenkin varmoin ottein. Maaleja Jokipojat on onnistunut tekemään 8, kun illan isäntä on venyttänyt vastustajan verkkoja 18 kertaa. Tärkein ero joukkueiden välillä lienee kuitenkin tason laajuudessa, sillä KeuPa-miehistöstä 4 miehittää pistepörssin kärkikuusikkoa ja peräti 18 on merkkauttanut tehopisteitä.

-          Toivottavasti illan ottelusta tulee varmasti kärkikamppailun arvoinen koitos. Kumpikin joukkue puolustaa hyvin ja pitää vastustajan poissa maalipaikoilta tasaviisikoin. Se kumman erikoistilannepelaaminen on parempaa ja pelaajat pysyvät poissa boksista, on vahvoilla. Kaikki on kunnossa ja joukkueen itseluottamus korkealla, summaa KeuPa HT:n päävalmentaja Mikko Heiskanen ottelun alla.

Illan otteluun odotetaan varsin runsaslukuista kannattajajoukkoa. Erityistä mielenkiintoa ainakin Mäntän suunnasta ennakoi Samuli Tervon Mestis-debytointi isäntien maalin suulla. Oman lisäarvonsa tuo myös ex-keupalainen Jani Ollitervo, joka luutii nyt vierailijoiden alakerrassa. Kierroksen kärkikamppailu alkaa Keuruun Jäähallissa klo 18.30.