Seuraa meitä:       

Tasaista marssia Espoossa - lopussa rallateltiin

Illan Mestis-kierros ei tuonut vielä ratkaisua runkosarjan kärjen eikä myöskään viimeisten pudotuspelijoukkueiden suhteen. Kaikki kärkijoukkueet voittivat illan vastustajansa ja ainoastaan sarjakolmonen Ketterä menetti yhden pisteen Jokipojille Joensuussa. KeuPa oli tiukoilla Espoo Unitedin kanssa kaksi erää, mutta onnistui pitämään kolmannen erän alkupuolella hankkimansa johtoaseman loppuun saakka. Numerot 1-4 jäivät taululle KeuPan päästyä rallattelemaan viimeisellä minuutilla vielä kaksi kertaa tyhjään maaliin. Tämän kauden ennätystasaisessa runkosarjassa Espoo oli se joukkue, jolle KeuPa ei antanut pistettäkään.

Ensimmäisen erän alkuun KeuPa tuli hyvin ja kehitti muutaman pitkän hyökkäys ja maalintekopaikankin, mutta avausmaali antoi odottaa itseään aina erän viimeiselle viidelle minuutille saakka. KeuPan kakkosketju piti kiekkoa pitkään espoolaisten päädyssä ja Jere Helenius antoi päädystä napakan syötön Samuli Ratiselle, joka tempaisi ensimmäisen Mestis-maalinsa.

Toisen erän KeuPa aloitti ylivoimalla Espoon Joona Puhakan otettua huitomisjäähyn edellisen erän lopulla. Ylivoima pyöri hyvin, mutta kuolettava laukaus jäi puuttumaan. Hieman ennen erän puolta väliä puolestaan Espoo United sai ylivoimansa, kun Ville Paalanen sai rangaistuksen kiinnipitämisestä. KeuPa taisteli alivoimalla, mutta juuri rangaistuksen täytyttyä Joonas Toivonen oli unohtunut takatolpalle ja puttasi tasoituksen. Vielä erän lopulla KeuPa pääsi ylivoimaansa hiomaan uudelleen, mutta tulos jäi edelleenkin laihaksi.

Kolmas kerta toden sanoi. Espoon Jani Elgbackan huidottua itsensä kakkoselle, sai KeuPan ykkösylivoima vihdoin palkintonsa. Olli Aitolan siniviivavedon Nico Viksten Espoon maalilla torjui eteensä ja Jesse Pelamo siivosi kiekon verkkoon. Johtoasemassa KeuPa pelasi nöyrästi kiekkoa pois omista pitäen espoolaiset pois parhailta maalipaikoilta. Erän puolivälissä Teemu Huttu kuitenkin kaatoi vahingossa kotijoukkueen kiekottoman pelaajan ja seurauksena oli kaksiminuuttinen estämisestä. KeuPa-alivoima toimi tehokkaasti, eikä Espoo saanut kuviotaan kuntoon kuin hetkellisesti. Se hetki olisi kuitenkin voinut kostautua, ellei Lassi Lehtinen maalillaan olisi ollut hereillä. Espoo United painoi ja yritti lopussa tasoitusta vielä ilman maalivahtiakin, mutta KeuPa ei päästänyt sitä helpolla alueelleen mylläämään. Kun minuutti peliä oli jäljellä, KeuPan puolustuspään aloituksesta kiekko päätyi Miro-Pekka Saarelaiselle, joka saattoi kiekon turvallisesti tyhjään Espoon maaliin. United jatkoi yritystä vielä kuudella kenttäpelaajalla, kunnes maalinedustan tasitelussa Teemu Huttu onnistui huitaisemaan kiekon Jere Heleniukselle ja tämä edelleen Ratiselle, joka lähetti illan toisen maalilaukauksensa, tällä kertaa tyhjiin.

KeuPan päävalmentaja Mikko Heiskanen oli tyytyväinen ja huojentunutkin joukkueen esityksestä.

-          Tultiin hyvin ottelun alkuun ja päästiin johtoasemaankin. Kun kaveri tuli toisessa erässä tasoihin, alettiin turhaan roiskia ja puristaa mailasta. Toisella erätauolla puhuttiin, ettei meillä mitään hätää tässä ole ja parannettiin otetta kolmanteen erään. Lassi Lehtisen pelasi hyvin ja rauhoitti myös puolustamista. Päivä kerrallaan ja peli kerrallaan nyt mennään. Viime viikonloppuna ajatus ehkä joillakin karkasi liikaa tulevaisuuteen ja oltiin siksi pulassa. Parannettavaa jäi vielä ja niin pitääkin. Parhaat pelit ovat edessäpäin.