Seuraa meitä:       

Kääntyykö pohjoistuuli?

Mestiksen runkosarjan ratkaisu lähestyy peli peliltä, eikä yhtään merkityksetöntä ottelua ole ohjelmassa. Illan kierroksella KeuPa HT saa vieraakseen RoKin, joka kamppailee edellisen vastustajan Espoon tavoin viimeisestä pudotuspelipaikasta vielä kynsin hampain. Jos oli kamppailu tasapäistä keskiviikkona, eivät pisteet helpommalla jää Keuruulle tänäänkään.  Tuuli on käynyt ikävästi pohjoisesta ja tilastollisesti rovaniemeläiset ovat olleet tällä kaudella SaPKon jälkeen toiseksi hankalin vastus KeuPalle.

Viimeksi joukkueet ottivat yhteen Rovaniemellä pari viikkoa sitten ja kamppailusta kehkeytyi kahden hyvin puolustaneen joukkueen otatus. Ottelussa nähtiin vain yksi maali ja senkin teki kotijoukkue. Tämän lisäksi RoKi on vienyt kertaalleen pisteet Keuruulta 1-4 ja ottanut kotivoiton jatkoajan jälkeen 3-2. Samoin numeroin KeuPa kuittasi Rovaniemellä pisteet varsinaisella peliajalla ja kerran ne ovat jääneet Keski-Suomeen 5-3 lukemin. Pisteet ovat menneet siten 8-7 ja maalit 13-11 RoKille.

KeuPa palasi viime keskiviikkona voittojen tielle Espoossa jokseenkin alavireisen jakson jälkeen. Maalinteko ei vieläkään ollut lennokkainta, mutta neljä maalia, joista kaksi toki tyhjiin henkensä edestä taistellutta Unitedia vastaan, ei ollut huono suoritus. Ylivoimallakin tuli kaivattua tulosta. Ilahduttavaa oli myös joukkueen selkeä yhteen hitsautuminen ja puolustamisen tiiviys. Myös maalivahtipeli oli tarvittavalla tasolla. Hyökkäys on ollut KeuPan vahvuus koko kauden, eivätkä nuoren Samuli Ratisen otteet sitä ainakaan heikennä. Illan otteluun on tulossa lisää nuorta seurattavaa JYP:in suunnasta, kun Anttoni Honka tuo lisää kiekollista yllätyksellisyyttä KeuPan puolustukseen.

RoKi on hieman vahvistunut sitten joukkueiden viime kohtaamisen. Pitkään loukkaantuneena ollut jyväskyläläislähtöinen keskushyökkääjä Atte Antinaho palasi kokoonpanoon tällä viikolla. Aluksi 13. hyökkääjänä, mutta saattaa illalla olla jo tutussa roolissaan kakkos- tai kolmossentterinä. Alkukauden TuTossa kiekkoillut laituri Niklas Lehtimäki kävi Suomi-Sarjan FPS:n ja JHT:n paidoissa iskemässä kuudessa ottelussa tehot 7+8! Niinpä nuori mies saa nyt mahdollisuutensa RoKin riveissä. Vahvistuksia joukkue toki kaipaakin, sillä sen loppukausi kuluu yhtä ottelua lukuun ottamatta reissussa eikä sarjassa ole yhtään huonompaa vierasjoukkuetta.

KeuPa kutsuu illan otteluun kaikki naiset ilmaiseksi ja jakaa yhteistyökumppaninsa Jacarandan kanssa heille myös ruusut! Se haluaa varmasti myös näyttää parastaan, kun jäljellä on enää kolme kotiottelua. Runkosarjan ykköstila on sen omissa käsissä. Illan vastustajalla RoKilla on tulossa juhlavuosi. Sen kunniaksi sillä on meneillään hurja kausikorttikampanja, jonka tavoitteena on myydä perustamisvuoden mukaan 1979 kausikorttia. Myyntiä voisi auttaa paljonkin, jos joukkue varmistaisi ainakin sarjapaikkansa. Karsintaviivan alapuolella oleva Hermes tosin vaanii yhden ottelun vähemmän pelanneena vain viiden pisteen päässä. Pudotuspeleihin RoKilla onkin matkaa sitten seitsemän pistettä ja tappio tänään KeuPalle laittaisi jo pisteen siihen pyristelyyn.

KeuPa HT – RoKi tänään klo 18.30 Keuruun Jäähallissa. 


Anttoni Honka on palannut nuorten maajoukkuetehtävistä ja pukee taas KeuPa-paidan ylleen illan Mestis-ottelussa.