Seuraa meitä:       

Katkaisun paikka Joensuussa

KeuPa on enää voiton päässä Mestiksen finaaleista. Sille tarjotaan ensimmäistä katkaisun paikkaa jo tänä iltana Joensuussa. Edellinen peli Joensuussa viime lauantaina oli tiukkaakin tiukempi, mutta KeuPa onnistui pitämään 3. erän alussa hankkimansa maalin johdon loppuun saakka. Jokipojat on parantanut otteitaan peli peliltä sarjan edetessä. Vielä se ei ole voittoon riittänyt, sillä KeuPa on aina pysynyt askeleen edellä. Maanantaina Keuruulla joensuulaiset ahdistelivat Lassi Lehtisen maalia toden teolla kaksi ensimmäistä erää, kunnes kotijoukkueenkin kone käynnistyi ja Jokipojat putosi kyydistä. Raskaimmin ottelun lopun maali-ilottelu taisi iskeä aiemmin tällä kaudella KeuPassakin torjuneeseen Sebastian Ylöseen, joka on saanut tämän illan ottelussa tehdä tilaa Joonas Haraldille. Virkaveli Lassi Lehtinen on ollut yksi KeuPan voittojen takuumiehistä ja mies vartioi itseoikeutetusti tänäänkin keuruulaisten maalia. 

Parin vähämaalisen ottelun jälkeen KeuPa pääsi maanantaina taas maalin teon makuun. Mikäli maalikarkeloihin lähdetään tänäänkin, keuruulaiset ovat vahvoilla. Jos vuorossa on taas nihkeämpää maalintekoa, yksikin pomppu voi ratkaista pelin kumpaan suuntaan tahansa. Joensuun jäähalli ei ole ollut tällä kaudella aivan KeuPa-soturien suosikkilistalla. Viime pelissä KeuPa kuitenkin onnistui ottamaan kauden ensimmäisen vierasvoiton Jokipojista ja tänään tilauksessa on toinen. Ainakin mitä päävalmentaja Mikko Heiskasen mietteisiin tulee.

-          Sillä asenteella lähdetään, ettei pitkänä perjantaina tarvitse pelata. Jokipojat tulee taatusti kovaa ja ahnaasti päälle kotikentällään, mutta siihen meidän pitää olla valmiita. Tasaviisikoin ollaan oltu kokoajan kaveria parempia, mutta vielä parempaan pystytään. Jäähyt minimiin ja ehjä, tasapainoinen 60-minuuttinen. Sen pitää riittää.

Sarjan katkaisemisen vaikeudesta väännetään juttua jos minkälaista, ehkä turhaan. Viime kauden pudotuspelien seitsemästä otteluparista viisi ratkesi suoraan neljässä pelissä. Illan taisteluparista molemmat kokivat silloin saman kohtalon vastaanottavana osapuolena. Tänä vuonna Jokipojat pystyi jo katkaisemaan oman puolivälieräsarjansa Ketterää vastaan neljännessä pelissä, joten ei se niin vaikeaa ole. Jos viidenteen peliin mentäisiin, harmitusta hälventäisi kuitenkin perjantain mahdollisen ottelun TV-peli status YLE TV2:n televisioinnin myötä.

Jokipojat – KeuPa HT 4. välierä tänään klo 18.30 Joensuun Jäähallissa.