Seuraa meitä:       

KeuPa hakee toista kotivoittoa

Aukeavatko maalihanat tänään, kun vastassa on viime kauden pudotuspelivastustaja LeKi? (Kuva: Anna-Sofia Ranta)

KeuPa HT lähtee illalla Mestis-kauden toiseen kotiotteluunsa keskiviikkoinen vierastappio niskassaan, mutta toisaalta voittoisan kotiavauksen nousujohteinen peli on sekin tuoreessa muistissa. Vieraissa maalinteko on ollut turhan vaikeaa ja toisaalta vastustaja on päässyt rokottamaan vielä liian lukuisista oman alueen virheistä. Toivottavasti tänään soturit jatkavat siitä mihin viime lauantaina jäivät. Nousu 0-3 tappiolta 5-3 kotivoittoon oli osoitus siitä, etteivät taidot ja vauhti mihinkään ole hävinneet

Illan vastustaja LeKi taasen on aloittanut kautensa voitokkaasti ja ainoan pistemenetyksensä se on kokenut juuri vierasottelussa KOOVEE:lle. LeKi on vahvistunut muutamalla mielenkiintoisella nimellä, joista Niclas Lucenius muistetaan Keuruulla varmasti viime kevään finaaleista TuTon paidassa.

Viime kaudella LeKi tuli KeuPalle enemmän kuin tutuksi lukuisten harjoituspelien ja viidenteen peliin jatkuneiden neljännesvälierien myötä. Joukkueiden väliset ottelut ovat olleet varsin tasaisia ja samanlaista tiukkaa vääntöä lienee luvassa nytkin. KeuPa lähtee otteluun lähes samalla miehityksellä, kuin keskiviikkona Joensuussa, tosin yhden pakin vajauksella, kun Santeri Suistio sai kutsun Tanskan pääsarjan Fredrikshavniin. Maalin suulle palaa Mäntän suuri poika Samuli Tervo.

 

KeuPa HT - LeKi tänään klo 18.30 Keuruun Jäähallissa. Tervetuloa!