Seuraa meitä:       

Viikon päätöksessä vieraisille Savonlinnaan

KeuPa-miehistö otti perjantaina riemastuttavan voiton IPK:sta ehjän esityken jälkeen numeroin 6-0. Lauantaina onkin mukava lähtee tekemään matkaa Savonlinnaan, jossa illalla vastassa SaPKo. Kuluneella Mestis-kaudella kaudella KeuPa ja SaPKo ovat kohdanneet kerran, tällöin pisteet jäivät Keuruulle tiukoin numeroin 2-1. 

SaPKon viikon edellinen ottelu on keskiviikolta Heinolan Peliittoja vastaan. SaPKo haki tuolloin kaksi sarjapistettä mukaansa voittolaukauskisan jälkeen numeroin 4-5. Pässipaidat pääsevät siis levänneenä lauantain otteluun. Savonlinnalaisten tehokkaimpina alkukaudella ovat häärineet Atte Karppinen 15 pisteellään sekä Matias Lainio 13 pisteellään. Myöskin KeuPasta tuttu puolustaja Ville Tiitinen on esiintynyt edukseen SaPKon alakerrassa, muun muassa Peliittoja vastaan hän kellotti reilut 24minuuttia peliaikaa.

KeuPa voi lähteä Savonlinnaan varsin hyvissä tunnelmissa voiton jälkeen. Eilinen peli IPK:a vastaan oli ehkäpä kauden parasta kiekkoa KeuPalta, näin ainakin katsomon ylälehtereillä analysoitiin ottelun jälkeen. Toivomuksena onkin, että sama peli-ilme säilyy Savoon saakka ja pelin taso pysyisi koko ottelun ajan korkealla. Mikäli KeuPan otteet vielä lauantai-iltana kiinnostaa, suuntaa kohti Bistro Ottoa ja tule nauttimaan kiekkoviihteestä muiden KeuPa-mielisten kanssa!

SaPKo – KeuPa HT 17.11.2018 Klo 17.00 Savonlinna