Seuraa meitä:       

Lauantaireissuun Vantaalle

Ei tuonut perjantai-ilta KeuPalle voittoa Ketterästä, vaikka hienosti siitä loppuun saakka kamppailtiin. Onkin hyvä, että heti seuraavana päivänä on uusi mahdollisuus. Lauantaina reissataankin Vantaalle Kiekko-Vantaan vieraaksi.

Ottelu K-Vantaata vastaan on tiukkaa kamppailua, kumpi joukkueista säilyy pudotuspeliviivan paremmalla puolella. KeuPa on sarjataulukon kahdeksannella sijalla ja K-Vantaa sijalla yhdeksän. Lohipaidat pääsevät otteluun voitto alla, kun he perjantaina kävivät kaatamassa KooVeen Tampereella numeroin 1-4. Vantaalaiset ovat olleet KeuPalle paha vastus tällä kaudella, sillä he ovat voittaneet kauden kaksi aikaisempaa kohtaamista maalierolla 7-0. Huomiseen otteluun tavoitteeksi voineekin asettaa ainakin maalihanojen aukaisemisen.

Ketterä-ottelun lehdistötilaisuudessa päävalmentaja Härkönen totesi: ” Elämme vaikeita aikoja. Pelaajatilanteemme on juuri nyt vaikea. Hienoa oli silti onnistua eka kertaa tällä kaudella ilman maalivahtia. Pieni palautuminen ja aamulla lasketaan bussissa pelaajat, kuinka moni pääsee mukaan Vantaalle.” Pelipäivän aamuna selviää, millaisella kokoonpanolla soturit Vantaalle matkaavat. Bistro Otto näyttää ottelun jälleen valkokankaalta, joten tervetuloa sinne jännittämään KeuPan taistelua!

K-Vantaa – KeuPa HT 24.11.2018 Klo 17.00 Vantaa