Seuraa meitä:       

Mestiskiekkoa tarjolla Jyväskylässä

Kotimatka Rovanimeltä tappion jälkeen oli pitkä, mutta soturit palasivat lopulta takaisin Keski-Suomeen torstaiaamuna. Jo perjantaina onkin poikkeuksellinen kotipeli, kun se pelataan Jyväskylässä LähiTapiola Areenalla ja vastustajaksi saapuu viime kauden finaalivastustaja TuTo Turusta. Vuosi sitten ensimmäistä kertaa Jyväskylässä pelattu kotipeli oli onnistunut tapahtuma ja samanlaista päivää odotetaan myös perjantaista.

KeuPa ja TuTo ovat aloittaneet kautensa jokseenkin yskähdellen, TuTo on sarjataulukossa viidennellä sijalla ja KeuPa kahdeksannella sijalla. Molempien joukkueiden odotetaan olevan loppukaudesta nykyistä korkeammilla sijoituksilla. Turkulaisille perjantain ottelu on viikon ensimmäinen koitos, joten he pääsevät kaukaloon levänneenä ja hyvin harjoitelleena. TuTon edellinen ottelu on viime lauantailta, jolloin he voittivat kotiottelussaan KooVeen 3-0. Turkulaisten maalilla Julius Pohjanoksa on ollut erinomaisessa torjuntavireessä ja palkittiinkin viime viikon Mestiksen pelaajaksi. Joten helppoa ei tule KeuPan maalinteko olemaan perjantainakaan. Lisäksi TuTon puolustuksesta löytyy näköä ja kokoa muun muassa Matt Nickerssonin muodossa.

KeuPan maalilla jatkaa Joona Voutilainen, joka pelasi erinomaisen ottelun Rovaniemellä loukkaantumisensa jälkeen. Liskäksi Alex Lindroos tulee vahvistamaan KeuPa-puolustusta Jyväskylän kotiotteluun. Hyökkääjän paikalla tullaan myös näkemään yllätys, kun yleensä puolustajana luutiva Mikko Lahtinen yrittää ratkoa KeuPan maalinteko-ongelmia hyökkääjänä. Tervetuloa kokemaan ja näkemään Mestis-viihdettä Jyväskylään! Karvalakin ja turkishaalarit voi jättää perjantaina pukematta.

KeuPa HT – TuTo Hockey 30.11.2018 Klo 18.30 Jyväskylä