Seuraa meitä:       

KeuPa HT jäädyttää Taneli Maasalon pelinumeron

KeuPa HT jäädyttää ison päivätyön seuran eteen tehneen oman kasvattinsa Taneli Maasalon pelinumeron 21. Vuosi sitten viimeisen pelinsä pelanneen kapteenin paita nousee Keuruun jäähallin kattoon lauantaina 26.1.2019 pelattavan KeuPa HT - K-Vantaa -ottelun yhteydessä.


Seitsemällä eri kaudella KeuPa HT:ssa pelannut Maasalo oli voittamassa kahdesti Suomi-sarjan mestaruutta. Lisäksi jokaisella pelaamallaan Mestis-kaudella Maasalo johdatti joukkueensa aina pudotuspeleihin. Hyökkääjä oli erityisen isossa roolissa nostamassa KeuPa HT:ta Mestikseen Suomi-sarjan mestaruuden jälkeen kaudella 2013-2014. Näin hän oli mahdollistamassa pienen kaupungin joukkueen upeaa tarinaa suomalaisessa jääkiekossa.

Pelillisten ansioiden lisäksi Kapteeni Maasalo on myös toiminut menestyksekkäästi KeuPa Hockey Oy:n myynti- ja markkinointipäällikkönä vuosina 2014-2017 sekä pelaajakoordinaattorina vuodesta 2016 lähtien. Tuona aikana ”Tane” antoi kasvot Keuruulaiselle Mestis-kiekolle niin jäällä kuin sen ulkopuolella. Maasalon ollessa ”puikoissa” pienillä resursseilla toimiva KeuPa HT kasvoi haastajasta aina Mestis-mestariksi asti.

Kaiken kaikkiaan Taneli Maasalon panos keuruulaisen Mestis-jääkiekon eteen on mittaamaton. KeuPa HT haluaa kiittää Tanea arvokkaasta työstä seuran eteen ja kunnioittaa entistä kapteeniaan jäädyttämällä pelinumeron 21 ja näin juhlia pelaajan uraa vielä viimeisen kerran.