Järjestyksenvalvojan peruskoulutusta Keuruulla
- 14.11.2019
Tänä päivänä lähes minkä tahansa yleisötapahtuman järjestämisen edellytyksenä on riittävä määrä ns. kortillisia järjestyksenvalvojia. Useimmiten erilaisilla yhdistyksillä ja tapahtumajärjestäjillä on huutava pula juuri näistä ammattitaitoisista osaajista. Vaikka tapahtumaan voi tietysti hyväksyttää myös kertaluontoisesti kortittomia järjestyksen valvojia, tämä tapa on pitkän päälle kallista ja soveltuu vain todella massiivisten tapahtumien yhteyteen.
JV-kortin omaaville on tarjolla monipuolisia työtehtäviä, niin säännöllisiä, kuin keikkaluonteisiakin ”komennuksia”. Tarjolla on laidasta laitaan konsertteja, festareita, urheilutapahtumia, messuja ym. Järjestyksenvalvojat toimivat tapahtumien ytimessä ja kulissien takana. Monet järjestyksenvalvojat pitävät itseään etuoikeutettuina päästessään työssään näkemään ja kokemaan läheltä asioita, joihin tavallisilla ihmisillä ei ole mitään pääsyä. Järjestyksenvalvojan kortin hankkiminen on kannattava investointi, joka on helppo saada takaisin jo parin päivän festari- tai messutapahtuman yhteydessä.
Järjestyksen valvojan vähimmäisikä on 18-vuotta, mutta tehtäviin haetaan iästä ja sukupuolesta riippumatta kohtuullisen peruskunnon omaavia kansalaisia. Koulutus on monipuolinen ja pitää sisällään teoriaosuuksien lisäksi hätäensiapua 4 h, sammutusharjoituksen osana pelastustoimintaa sekä fyysisen voimankäytön perusteet-osion. Suoritettuaan peruskoulutuksen (40 tuntia) hyväksytysti, osallistuja saa todistuksen, jolla voi hakea järjestyksenvalvojaksi hyväksymistä poliisilaitokselta.
KeuPa HT järjestää järjestyksenvalvojakurssin yhteistyössä Turvallisuuskoulutukset Oy Niina Pekkasen kanssa. Koulutuspaikkana toimii Keuruun Jäähallilla sijaitseva Soturiklubi sekä voimankäyttöosiossa hallin pukuhuonerakennuksessa oleva painisali. Koulutus järjestetetään, jos osallistujia on vähintään 8.
Koulutuksen hinta on 245€ + alv. 24%.
Mikäli kurssin suorittanut osallistuja haluaa olla käytettävissä järjestyksenvalvojana Mestis-otteluissa tai muissa seuran tapahtumissa, voi KeuPa HT suorittaa osallistujan koulutusmaksun osin tai kokonaan. Ilmoittautumiset torstaihin 28.11.2019 mennessä!
Tiedustelut ja ilmoittautumiset Juuso Mörsky 050-525 9287 tai Teemu Vesala 040-550 4830.
Aikataulu:
7.12 la klo 8-16
8.12 su klo 8-16
14.12 la klo 8-16
Loput 2 koulutuspäivää myöhemmin sovittavana ajankohtana. Alustavasti 21.-22.12. klo 8-16.