Seuraa meitä:       

Tavoitteena lisätä avoimuutta mielenterveysongelmista – Mestis ja Mielenterveyden keskusliitto yhteistyöhön

Häpeä pois kypärästä -kampanjan tavoitteena on normalisoida mielenterveyden ongelmia, tuoda esiin niiden yleisyyttä ja kannustaa hakemaan apua ajoissa. Tavoitteena on myös kerätä taloudellista tukea mielenterveystyöhön sekä Mestis-seuroille.


TUTUSTU KAMPANJAAN: häpeäpoiskypärästä.fi

Mestiksessä pelataan nuorten pelaajien, seurojen, pienten paikkakuntien ja koko suomalaisen jääkiekon tulevaisuudesta. Mestis on yhteisö, joka kokoaa kansan syvät rivit. Täällä urheilu ja sen tuottamat tunteet ovat aitoja. Jääkiekko tuo elämään sisältöä, kaukalossa ja sen ulkopuolella.

- Tuntuu, että nekin ihmiset, jotka eivät ole koskaan aikaisemmin ajatelleet omaa mielenterveyttään tai tunteneet yksinäisyyttä, ovat joutuneet pandemian myötä käsittelemään näitä asioita. Mestis-alueilla asuu noin 1,3 miljoonaa suomalaista, joten tämä kampanja on merkittävä heidän tavoittamisekseen, jotka eivät tiedä, että meillä on tarjolla matalan kynnyksen apua, kuvailee Mielenterveyden keskusliiton vaikuttavuusviestinnän asiantuntija Henna-Riikka Myrskylä.

Mestiksessä asioita tehdään eri tavalla. Pelataan samaa peliä, mutta omassa sarjassa. Mestiksen eletyt arvot poikkeavat jääkiekon perinteisistä arvoista – tai oikeammin ne edustavat uusia. Kun puhutaan vastuullisuudesta, jääkiekon imago ei sijoitu lajivertailun kärkisijoille. Me haluamme rakentaa tulevaisuuden jääkiekkoa uudenlaiselle arvopohjalle.

- Haluamme konkretisoida sarjamme arvoja myös tekojen muodossa. Tässä yhteistyössä Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu saa rinnalleen pääyhteistyökumppaniksi Mielenterveyden keskusliiton, jonka kanssa meidän on luonnollista tehdä yhteiskunnan kannalta merkittäviä tekoja. Mielenterveysongelmat ovat monilta osin eräänlainen vaiettu salaisuus niin arkielämässä kuin myös urheilussa. Toivommekin, että tämän kampanjan avulla pystyisimme kannustamaan ihmisiä puhumaan mielenterveysongelmista avoimemmin sekä hakemaan rohkeasti apua ajoissa, kommentoi Mestiksen operatiivinen johtaja Olli Aro.

Häpeä pois kypärästä-kampanjaa mahdollistamassa myös Louhos Digital, joka on vastannut suurelta osin kampanjan suunnittelusta ja toteutuksesta. Kampanja osuu täydellisesti yrityksen omiin arvoihin ja missioon.

- Yhteisöllisyyden lisääminen ja yksinäisyyden nujertaminen ovat yhteiskunnallisia tavoitteitamme, joihin myös Häpeä pois kypärästä -kampanja kohdistuu, kommentoi Louhos Digitalin toimitusjohtaja Iiro Junnila.