Seuraa meitä:       

Viikko päätettiin vierasottelulla Rovaniemellä - tuloksena hieno 0-2 voitto

KeuPa HT matkasi lauantaiksi Rovaniemelle RoKin vieraaksi. Soturit pelasivat tasapainoisen 60-minuuttisen ja taistelivat 0-2 vierasvoiton.

Avauserä oli selvästi sotureiden hallintaa, mihin osaltaan vaikutti myös RoKin runsas jäähymäärä. Maalihanat avautuivat kuitenkin vasta toisessa erässä, missä ensin Atro Leppänen laukoi komeasti rannevedolla 0-1 ja erän puolivälin paikkeilla Justus Mikkonen lisäsi johdon 0-2 Juho Koivusaaren hienosta esityöstä. RoKi:lla oli omat paikkansa läpi ottelun, mutta Juho Ahopelto torjui vakuuttavasti koko illan ja pelasi näin kauden toisen nollapelinsä!

Uus viikko tuo mukanaan kolme peliä: tiistaina soturit matkaavat Kajaaniin Hokin vieraaksi ja keskiviikkona ja perjantaina pelataan kotona! Näissä otteluissa vastaan asettuvat SaPKo ja FPS.

Liput keskiviikon otteluun.

Ottelun RoKi - KeuPa HT maalikooste katsottavissa alta.