Seuraa meitä:       

KeuPa HT:lle tuloksena Itä-Suomen peleistä voitto ja tappio

KeuPa HT pelasi viikon ottelunsa vieraskaukaloissa, kun ensin perjantaina kohdattiin IPK Iisalmessa ja lauantaina Joensuun Kiekko-Pojat Joensuussa. IPK oli vahvempi perjantai-illan kamppailussa lukemin 4-1. Puolestaan Joensuussa soturit nappasivat kauden ensimmäisen vierasvoiton niin ikään 4-1 lukemin!

IPK - KeuPa HT

Ottelun avauserä oli jäähyjen värittämää, mutta YV maaleja ei nähty. KeuPa HT oli liikkeellä hyvällä jalalla ja sai aiheutettua isännille usean alivoiman, mutta YV oli tehoton. Erän ainoan osuman iski isäntien Kalle Matikainen. Toisen erän alkuun IPK lisäsi johdon kahteen, kun ensimmäisen maalin tavoin Matikainen onnistui lyömään maalin edessä pomppoilevan kiekon sisään. Erän lopussa kotijoukkue meni vielä 3-0 johtoon ylivoimamaalilla, tekijänä Henri Knuutinen.

KeuPa HT laittoi kirivaihteen silmään ottelun kolmanteen erään ja saikin kaventavan osuman kahden miehen ylivoimalla Leo Ringin tarkan laukauksen johdosta. Harmiksi kiri ei kantanut ja lopullinen niitti ottelulle saatiin Jaakko Lanttan laitettua kiekko tyhjään maaliin ajassa 58.53. Oskari Parviaiselle kertyi sotureiden maalilla torjuntoja 29 kappaletta.

JoKP - KeuPa HT

Ihmisten joukkue tuli otteluun väkevästi ja sai maalipaikkoja jo avaushetkillä. Avausmaali syntyikin nopeasti, kun jo ajassa 1.38 Onni Boman voitti aloituksen hyökkäysalueella suoraan Jani Kluuskerille, joka laukoi kiekon vastustamattomasti ohi isäntien Kasper Lehikoisen vartioiman maalin. "Klusun" kauden ensimmäisellään soturit johtivat 0-1. Erän puolivälin jälkeen soturit kasvattivat johdon kahteen, kun vastahyökkäyksen päätteeksi kapteeni Veeti Vuorio löi kakkoskiekon sisään maalin edestä.

Toisessa erässä isännillä oli omat paikkansa tulla mukaan peliin, mutta tolppaa lähemmäksi Kiekko-Pojat eivät päässeet. Seuraavan maalin iski jälleen KeuPa HT, tällä kertaa Rasmus Heljanko käänsi ovelasti kiekon maalin Mikko Pertun vahvan kiekon ylöstuonnin jälkeen, peli 0-3. Kolmannen erän alkuun Kiekko-Pojat saivat kuparisen rikki, kun ulkomaalaisvahvistus Kohei Sato onnistui syöttöketjun päätteeksi. KeuPa HT ei tästä lannistunut vaan pelasi fiksusti johtoasemassa. Leo Ring onnistui vielä lisäämään johdon 1-4 tarkalla rannelaukauksella ja nämä lukemat säilyivät pelin loppuun asti. Joensuusta tuliaisina Keuruulle tärkeät kolme pistettä ja kauden avausvoitto! Oskari Parviaiselle nappisuoritus maalilla 31 torjunnalla.

KeuPa HT:n kausi jatkuu tulevalla viikolla kahden ottelun turvin. Ensin soturit kohtaavat Peliitat kotonaan perjantaina 4.11. ja lauantaina joukkue matkaa Vantaalle Kiekko-Vantaan vieraaksi. Tervetuloa kannustamaan KeuPa HT voittoon perjantaina! Liput tuttuun tapaan osoitteesta seat4.me tai Keuruulta Printek/KirjaKeuruu.

Katso viikonlopun otteluiden maalikoosteet alta: